Kävin ensimmäistä kertaa yksin lääkärin vastaanotolla 13 tai 14 vuotiaana, ja sen jälkeen hoidin itsenäisesti kaikki terveyteeni liittyvät asiat, vaati se sitten puhelinkontaktia tai vastaanotolla käyntiä. Siksipä en oikein ymmärrä näitä aikuisia “lapsia” jotka laittavat vanhempansa asialle. Hyvin usein puhelimessa on äiti tai isä joka huolissaan soittaa lääkäriaikaa tyttärelle / pojalle, tai kysyy tämän puolesta jotain tervedentilaan liittyvää asiaa. Lapsen ikää kysyttäessä käy selville että hän on ihan aikuinen, joskus jopa oman perheen jo perustanut. Iältään nämä mammanpojat ja -tytöt ovat olleet 18-n.60v.
Eräänkin kerran äiti soitti pojastaan, jolle oli noussut saman päivän aikana korkea kuume ja lapsi oli kuulemma niin huonovointinen että. Ohjeeksi sitten annoin normaalit kuumeenhoito-ohjeet ja seurannan, ja äiti halusi tietää Buranan annostuksen. Kysyin tietysti paljonko lapsi painaa, että osaan laskea annostuksen. Meinasin pudota ahterilleni kun äiti sanoi “taitaa se A olla vähän turhan pyöreä, painaa noin 120 kg”. Sitten tajusin kysyä lapsen ikää, ja sehän oli jotain 35v tienoilla. 
Tuon jälkeen olen oppinut kyllä aina ensimmäisenä kysymään iän kun joku soittaa lapsestaan.
Siinä ei ikä ratkaise. kun mies sairastuu. Jos ei äiti. niin vaimo hoitaa kuin pientä lasta.
Naisillakin se hoivavietti herää hyvin herkästi.
Jos haluaa hellästi sairastaessa hoivaavan vaimon, ei sitten kannata ottaa hoitajaa puolisoksi. Minä ja useat kollegani nimittäin emme todellakaan hoivaile ukkokultaa joka flunssan kourissa narisee. Harvemmin on edes lääkkeitä lääkekaapissa (vrt. suutarin lapselle ei ole kenkiä). Lääkäriinkään emme armastamme päästä ennenkuin on hegenlähtö lähellä, mitä sitä kuormittamaan enneestään jo turhilla potilailla kuormitettua terveydenhuoltoa.
Olen menossa synnyttämään ja näille jutuille hekottaminen on ihanan rentouttavaa. Yleisö pyytää tarinoita myös hankalista ja tyhmistä synnyttäjistä!
Kääk! Totta mitä iisi sanoi, mutta totta sekin, että tuossa tilanteessa -kun kyse ei selvästikään ollut vakavasta- voisi olla naurunpyrskähdys lähellä
Bilkis, pitää koettaa värvätä joku kätilö kanssakirjoittajaksi, itsellä kun ei ole sen puolen kokemusta, lukuun ottamatta yhtä äitiä joka synnytti meidän elvytyshuoneessa. Oli katsomassa miestään siellä. Pikkuinen paniikki iski mutta niin vain pyöräytettiin nätti vauva maailmaan siinä tuoreen isän vieressä. Isäkin kyllä parani vaikka olikin huonona just tuolloin.
Orava, onhan se totta tuo Iisin kertoma, esim meidän äiti hoivaili veljiä paljon hellemmin kun meitä tyttöjä. Ja kyllä, välillä joutuu purra huulta ettei pääsisi tilanteeseen sopimaton hymy huulille. Jälkeenpäin voi aina käydä vähän nauraa kikattamassa sivummalla.
Pakko myöntää että olen syyllistynyt tuohon. Aknesta kärsivä (silloin) 18-vuotias poikani ei saanut päivystysaikaa terveyskeskukseen vaikka koko kasvojen alue oli tulehtunut. Oli kiltisti uskonut päivystysaikoja jakavaa sairaanhoitajaa, joka oli suositellut palaamista asiaan ensi viikolla. Soitin uudestaan pojan puolesta, koska pelkäsin koko naaman putoavan puolessa viikossa… tulihan se aika sieltä, ja viikon sairaalareissu. Ei noilla nuorilla ihan joka asiassa voi olla ymmärrystä mikä on vakavaa ja mikä ei, ja milloin uskoa “ei oota” milloin ei.
No juu, kyllä mä ymmärrän vielä sen että kotona asuvan lapsen puolesta vanhemmat soittelee, tai just ja just täysi-ikäisen. Mutta että yli kolmekymppinen ei osaa vielä itse hoitaa asioitaan, se ei mene jakeluun. Tai se että vaimo soittaa miehen puolesta, mies istuu vieressä ja joka ikinen kysymys pitää vaimon kautta miehelle välittää. Ei se puhelin oikeasti ole niin vaarallinen kapistus.
Jep, se on vähän eri juttu, kun vaimo pannaan asialle. Eräässä perheessä jo 60 ylittänyt herra ei kuulemma osaa käyttää kahvinkeitintä… lapsenlapset kertoivat silmät pyöreinä. Tuskin aina on edes avuttomuudesta kyse, vaan kenties jopa manipuloinnista.
Näin hoitsuna sanoisin, että kävin hakemassa päivystävästä apteekista, joka oli työmatkan varrella, yskänlääkettä lapsukaiselleni. Pyysin apteekkipojalta apua ja sanoin “tyttären kuivaan yskään lääkettä”. Hän kysyi minkä ikäinen, ja niin vastasin 25v. Siinä kolahti, no pitikö se ikä sanoa, olisin voinut sanoa, aikuinen. Sama lopputulos olisi kuitenkin ollut. Kotona kerroin. Totta äidit hoitavat aikuisia lapsiaan, mutta tekee niin ainakin yksi hoitsuäiti. Lapsukainen on monesti sanonut osaavansa itse!